perjantai 18. syyskuuta 2015



Omenajuustokakku

Tämä ohje on leivotaan lehdestä.
pohja:
14 digestive keksiä
2rkl sokeria
1tl jauhettua kanelia
50g voita

täyte:
3 omenaa
2rkl voita
2rkl sokeria
1tl jauhettua kanelia
4 liivatelehteä
3dl vispikermaa
200g maustamatonta tuorejuustoa
3 keltuaista
1dl tomusokeria
1tl vaniljasokeria

1. Kuumenna uuni 175 asteeseen. voitele irtopohjavuoka, halkasijaltaan n.22cm.
2. Murskaa keksit. sekoita muruihin sokeri ja kaneli. Sulata voi ja lisää muruseokseen. sekoita massaksi ja painene se tasaisesti vuokaan. Paista uunin keskitasolla n. 5minuuttia. Anna jäähtyä.
3. Kuori omenat ja poista kodat. Leikkaa omenat pieniksi paloiksi ja paista voissa hieman pehmeiksi. Ripota päälle sokeri ja anna karamellisoitua kevyesti. Ripottele päälle kaneli ja anna jäähtyä.
4. Laita liivatelehdet kylmään veteen 5minuutiksi. Vaahdota kerma kevyesti.
5. Vatkaa toisessa kulhossa tuorejuusto, keltuaiset sekä tomu- ja vaniljasokeri.
6. Puristele liivatteista vesi ja sulata ne kasarissa miedolla lämmöllä. Sekoita liivate nopeasti juustoseokseen ja kääntele mukaan kerma.
7. Levitä omenanpalat murupohjalle. Kaada juustoseos päälle ja tasoita pinta. Laita vuoka jääkaappiin vähintään 5 tunniksi tai pakasta se.

Ei kommentteja: