sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Sitruuna muffinit


Tämä ohje on Kaarina Roinisen kirjasta, Parhaat kotileivonnaiset

n.20kpl

150g margariinia tai voita
1 ½dl sokeria
2 munaa
2½dl vehnäjauhoja
2tl leivinjauhetta
1tl vaniliinisokeria
1 sitruunan raastettu kuori
1rkl sitruunamehua
1dl kermaa

Vatkaa pehmeä rasva ja sokeri vaahdoksi.
vatkaa munat  yksitellen rasva-sokeri-vaahtoon.
sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan sitruuna raastetun kuoren, mehun sekä kerman kanssa.
jaa taikina muffinivuokiin ja paista 200 asteessa uuninn keskitasolla n.12-15min.


sunnuntai 14. syyskuuta 2014

perjantai 11. heinäkuuta 2014

Mansikkapiiras



Tällä ohjeella tulee yks torttu. Hyvää kesäistä kakkua:)

pohja:

150g voita
1dl sokeria
1 kananmuna
3dl vehnäjauhoja
1tl leivinjauhetta

kostutukseen:
maitoa

täyte:
2,5dl flora vispiä
150 creme fraichea
1dl fariinisokeria


Vatkaa pehmeä voi ja sokeri, lisää muna sekä yhteensekoitetut kuivat aineet.
sekoita tasaiseksi ja painele piirakkavuoan pohjalle. paista pohjaa 200 asteessa uunin keskiosassa 10-20min.
Anna pohjan jäähtyä.

Vaahdota flora vispi vaahdoksi, lisää joukkoon ranskankerma sekä fariinisokeri. 
Vatkaa kunnes fariinisokeri on liuennut. Kostuta pohjaa maidolla ja kaada siihen täyte.
Koristele mansikoilla tai vadelmilla.



lauantai 5. heinäkuuta 2014


Superhyvät kaurakeksit



Tämä ohje on kirjasta: a´la Sara La Fountain. Oli helppoja ja hyviä keksejä:)

200g voita 
1dl sokeria
4dl vehnäjauhoja

kuorrute:
100g voita sulatettuna
1½dl sokeria
4dl kaurahiutaleita

Sekoita voi sokeri ja vehnäjauhota käsin hyvin keskenään. Nosta seos uunipellille leivinpaperin päälle ja painene taikina tasaiseksi levyksi.
Kuorrutetta varten sulata voi ja lisää sokeri ja kaurahiutaleet voin joukkoon. Sekoita massa ja levitä se tasaisesti taikinan päälle. Paista uunissa 200asteessa n. 10-13min kunnes keksit ovat kullanruskeita.
Leikkaa kaurakeksit neliön muotoisiksi paloiksi ja kun ne ovat jäähtyneet kunnolla, nauti ne vaikkapa isoln maitolasillisen kanssa. Kaurakeksit säilyvät parhaiten ilmatiiviissä purkissa.




Suklaamuffinit



n.24kpl 

300g margariinia tai voita
3dl sokeria
4kananmunaa
3dl vehnäjauhoja
2dl perunajauhoja
2rkl kaakaojauhetta
2tl leivinjauhetta
2tl vaniliinisokeria
130g taloussuklaata palasina

Pinnalle:
tomusokeria
suklaata

Vatkaa pehmeä rasva ja sokeri  vaahdoksi.
Lisää munat yksitellen välillä hyvin vatkaten.
Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää siivilöiden taikinaaan, lisää myös paloiteltu suklaa.
Jaa taikina muffinivuokiin (ite käytän muffinipeltiä johon laitan paperivuoat) ja paista uunin keskitasolla 200 asteessa n.15-20min
Anna jähtyä ja koritele tomusokerilla ja suklaalla.

Vaniliinikreemikakku



Tätä kakkua on tullu tehtyä paljon, vähä eri versiona kuitenki. Väliin tulee kaakaojuomajauhetta ja nyt lisäsin väliin myös vaniliinikreemiä ja tein koko kakun isompana annoksena isompaan vuokaan.

250g voita tai margariinia
3dl sokeria
4 kananmunaa
5dl vehnäjauhoja
4tl leivinjauhetta
4tl vaniliinisokeria
4rkl appelsiini tai sitruunamehua
2dl kermaa

väliin:
n. 2rkl kaakaojuomajauhetta
n.2dl vaniliinikreemijauhetta+2,5dl vettä

koristelu:
tomusokeria
sitruunamehua
strösseliä

Vatkaa vaniliinikreemi vedenkanssa ja anna jähmettyä hieman jääkaapissa. (vaniliinikreemin ja veden mitat kannattaa ottaa paketin kyljestä, niitä on niin monenlaisia, tekee kuitenki aika paksua. Vatkaa rasva ja sokeri vaahdoksi. sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää munat välillä hyvin vatkaten. Lisää kuivat aineet, appelsiinimehu ja kerma vuorotellen taikinaan. 
Laita puolet taikinasta voideltuun vuokaan, lisää seuraavaksi vaniliinikreemi. laita vielä lopputaikina vuokaan ja paista uunissa 175asteessa, keskitasolla n.1h
Anna jäähtyä ja koristele.

tiistai 24. kesäkuuta 2014

Kakkua kesäpäivän kunniaksi



Suklaakakku



Suklaakakun ohjetta etin netistä ja tän tyyliseen päädyin:) vähä muuntelin ohjetta ja lisäsin väliin kermaa ja tuota suklaapäällistä. alkuun tuo päällinen oli niin löysää ettei  se ois pysyny kakun päällä, pidin sitä sitte jääkaapissa jonku aikaa ennen ku kuorrutin. varmaan olis joku fiksumpiki tapa tehä tuo päällinen mut nyt meni näin, ku en perehtyny tuohon sen enempi ennen ku tein:)

50g kaakaojauhetta
100g fariinisokeria
2,5dl kiehunutta vettä
225g vehnäjauhetta
½tl leivinjauhetta
½tl soodaa
125g pehmeää voita
150g sokeria
2tl vanija-aromia
2 munaa

Liota kaakaojauhe ja fariinisokeri kuumaan veteen. vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää vaahtoon ensin vanilja-aromi, sitten munat ja kuivat aineet vuorotellen, viimeiseksi neste. Paista kakkua irtopohjavuoassa(18cm) 180astetta n.1tunti.

väliin:
osa kuorrutteesta
n. 2dl kermaa


kuorrute:
1,25dl vettä
30g fariinisokeria
175g voita
300g suklaata

Kiehauta vesi, fariinisokeri ja voi miedolla lämmöllä. sammuta levy ja lisää siklaa pilkottuna. sekoita välillä. vatkaa jäähtynyt seos sileäksi.


lauantai 14. kesäkuuta 2014

Helpot hillopikkuleivät


Saatiin kutsu leikkimökin tupareihin.  leivottiin lastenkans pikkuleipiä tuilaisiksi:)
ohje on Hyvää ruokahalua kirjasta.

200g voita tai margariinia
1dl sokeria
1 kananmuna
n.6dl vehnäjauhoja
1tl leivinjauhetta
1tl vaniliinisokeria

täyte:
hilloa

Vaahdota voi ja sokeri. Lisää muna. Lisää jauho-leivinjauhe-vaniliinisokeriseos.
Leivo pieniä pyöreitä palloja. Tee pallosiin pieni kolo sormella. Pursota niihin paistonkestävää hilloa. 
Paista 225asteessa. n.10min.



    


                           Rippikakkuja


       
Paras kavikakku ala martat


Tämän kakun ohjeen oon aikoinani löytäny tuolla nimellä, aikalailla samanlainen ohje on tullu vastaan toisellaki nimellä.:) mutta hyvää kakkua, sehän se on pääasia.
200g voita
3dl sokeria
3 munaa
2tl vanilja-aromia
1prk kermaviiliä
5½dl vehjnäjauhoja
2tl leivinjauhetta
½tl suolaa
½tl soodaa
Murukerros:
1½dl fariinisokeria
1dl vehnäjauhoja
2tl kanelia
ripaus suolaa
3rkl voita
Koristelu:
tomusokeria
vaahterasiipappia
Vaahdota voi ja sokeri. lisää kananmunat sekoittaen. lisää vanilja-aromi ja kermaviili. lisää myös keskenään sekoitetut kuivat aineet.
nypi muruseosta varten kaikki aineet "muruiksi". voi kannattaa ottaa huoneenlämpöön hyvissä ajoin.
kaada puolet taikinasta isoon voideltuun irtopohjavuokaan (laitoin pohjalle leivinpaperin ja voitelin reunat) ripottele päälle puolet muruista, lisää lopputaikina ja siihen päälle sit vielä loput murut.
paista kakkua 175asteessa n. 50-60min. anna jähtyä, koristele ja herkuttele.

perjantai 14. helmikuuta 2014

Ristiäiskakkua


Täytekkakun väliin survoin sekahedelmiä, lisäksi sielä on kermaa ja banaania. Koristeena valkosuklaata ja ananaskukkia joihin ohje täällä.



Valkosuklaa-daimkakku


Pohja:
200 g Rainbow'n tummia täytekeksejä muruina tai muita tummia keksejä
75 g margariinia tai voita sulatettuna
2 rkl kahvia tai maitoa
 
Täyte:
2 dl vatkautuvaa kermaa
1 levy Pandan valkosuklaata (130 g)
250 g maitorahkaa (laitoin valkosuklaa-limerahkaa)
1 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
4 liivatetta + 2 rkl vettä
2 rkl sitruunamehua
1½ isoa daimia murustettuna
Koristeeksi; 
Valkosuklaata rouhittuna ja ananas kukkia ohje täällä
Valmistaminen;
Sekoita keksinmurut, sulatettu rasva ja kahvi tai maito. Painele seos leivinpaperilla vuorattuun irtopohjavuokaan ( halkaisija 20 cm). Laita liivatteet likoamaan runsaaseen kylmään veteen 5-10 min. Lisää rahkan sekaan sokerit, sitruunamehu ja sulatettu suklaa sekä daimmurut. Vatkaa kerma vaahdoksi.Sulata liivatteet tilkkaan kiehuvaa vettä, anna jäähtyä pieni hetki ja yhdistä haalea liivateneste rahkaseokseen ohuena nauhana koko ajan sekoittaen. Yhdistä täytteeseen kermavaahto nostellen.Tarkista maku ja lisää sokeria oman mieltymyksesi mukaan. Kaada täyte vuokaan murupohjan päälle, anna hyytyä kylmässä 2-3 tuntia tai mieluummin yön yli. Koristele vuoasta irrotettu kakku Daim-murskalla tai suklaarouheella.